”Minulle oli luontaista ja palkitsevaa jatkaa valokuvaamista edellisten teemojeni johdattamalla polulla. Aiemmat näyttelyni Hengessä(2009), Ihmisen tekemä luonto(2010) sekä Form-Muoto(2011), tutkivat ympäröivää luontoa sekä ihmisen suhdetta siihen. Lähiluonnon tarjoamat mahdollisuudet ja rakenteet tuntuvat loputtomalta ja mielenkiintoiselta tutkimuskentältä. Sisäisten kokemusten hakeminen, puhtaan dokumentoinnin sijaan, tarjoaa mahdollisuuden syventää omaa suhdetta synnyinseutuun ja maailmaan jossa elämme. Hiljentyminen ja läsnäolo avaa näkemään pienten muotojen ja rakenteiden merkityksen isommille linjoille sekä asemaamme osana sitä: vapautuu tilaa tietoisuudelle. Tietoisuuden kautta ihminen kykenee havaitsemaan puhtaammin ja elämään luovemmin, aistimaan myös vastuunsa tietoisena olentona. Näyttelyt ja tapahtumat Kiepissä ovat mielestäni hieno mahdollisuus olla mukana vastuullisemman luontosuhteen edistämisessä. Taiteen, tieteen ja kokemisen kautta ihminen voi avautua luovempaan suhteeseen sekä itsensä että ympäristönsä kanssa.Ihmeellistä – näyttelyn valokuvaaminen oli minulle ilo. Tuttujen maastojen ja paikkojen havainnointi kivien, kallioiden ja mineraalien kautta oli minulle uusi kokemus. Lähestyin aihetta visuaalisuuden ja kokemisen kautta. Tähtitieteen ja taivaan tarkkailun kanssa minulle kävi niin, etten kyennyt enää näkemään taivasta, vaan tähtikuvioita, sijainteja ja kaikkea sellaista mikä avasi öisen taivaan tieteellisellä tasolla. Niinpä jätin havainnoinnin tietoisesti vähemmälle ja hakeuduin kokemusten pariin. Öisen taivaan alla revontulinäytelmät, komeetat ja pimennykset saivat täysin uutta syvyyttä, jos samaan aikaan pystyi kuulemaan ympäröivän luonnon äänimaisemaa. Helmipöllöt, hirvet, jään liikkeet loivat täydellisen kokonaisuuden, joka oli jäänyt huomaamatta kaukoputkien ja teknisten suoritusten viedessä huomioni. Tähän samaan kokemuksellisuuteen pyrin valokuvatessanikin. Olennainen osa kuvaamista on paikan kokeminen, alas istahtaminen. Jatkuva voimallisen ja vaikuttavan valokuvan metsästys saattaa tehdä ihmisestä sokean. Tämä sama asia pätee myös valokuvien tai taiteen näkemiseen ja miksei myös meidän tapaamme katsella ylipäätänsä tätä elämää. Kuinka voimme saavuttaa koskaan mitään jos kiirehdimme jo jonnekin muualle? Tähän samaan asiaan törmäsin kuvatessani Veikko Salkion kokoelmaa. Hiljentymällä Veikon eläimet heräävät eloon. Muodot, värit, ilmeet ja lukemattomat yksityiskohdat hypähtävät esiin. Kaaos ja symmetria tuntuvat nivoutuvan ihmeellisesti yhteen ja samaan suureen kudelmaan jonka osana me olemme. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kivistä ja niiden upeista rakenteista ja muodoista. Olen keräillyt omaa kivikokoelmaani ja haaveillut oman meteoriitin löytämisestä. Suhteemme kiviin näkyy jo lapsuudessa. Keräilemme mielenkiintoisia kiviä. Värit ja muodot kiehtovat meitä. Tätä näyttelyä kuvatessani yritin kuvata kaikki mielenkiintoiset ja huomioni herättävät kivet ja muodostelmat. En voinut olla huomaamatta kuinka luonnon jatkuva kiertokulku näkyy myös näissä hyvin ajattoman ja liikkumattoman oloisissa kappaleissa. Veden, liikkeen, kitkan, lämpötilan ja vuodenaikojen vaihtelut jättävät kaikki jälkensä. Juovat, uomat, halkeamat ja muodot kertovat yhä jatkuvasta muutoksesta. Kaikki tämä on näin vain tämän hetken. Nopeat ja hitaat liikkeet, vastakohdat ja meille piilossakin olevat voimat ilmentävät itseään osana suurta kokonaisuutta. Samat perusrakenteet, alkuaineet ja energiat ilmentyvät ympärillämme koko maailmankaikkeudessa. Koen olevani osa kaikkea tätä. Tämä kokemus ja tämä maailma on mielestäni hyvin ihmeellistä.”